Lehdistötiedote 16.8.2006. Julkaisuvapaa heti.

Tuuliajolla 2006 käynnistyy tänään

Tuuliajolla 2006 käynnistyy tänään keskiviikkona 16.8. avajaisklubin muodossa Savonlinnan Happytime -ravintolasta. Laiva lastataan rokkareilla ja matka jatkuu torstaiksi Lappeenrannan Myllysaareen ja perjantaiksi Juvalle. Lauantaina on vuorossa Joensuun Ilosaari ja sunnuntaina Kuopion Satamatori. Laiva saapuu satamiin aina klo 17.00.

SS Heinävedelle lähtevät reissuun CMX, Kotiteollisuus ja 51koodia -yhtyeet. Bändien yhteissingle "Vapaus johtaa kansaa" nousi ensimmäisellä listaviikollaan virallisen singlelistan ykkössijalle. Myös odotukset loppuviikon kestävän kiertueen suhteen ovat jo korkealla.

- Yleensä ei keikkareissuja tule mietittyä yhtään ennakkoon, mutta nyt täytyy tunnustaa että ihan pikkupojan tapaan jännittää. Odotukset on kyllä korkealla, on tämä sen verran ainutlaatuinen keikkakiertue. Toivottavasti ihmisiä olisi myös aina satamissa ottamassa laivaa vastaan. Se olisi mahtavaa, kertoilee 51koodia-yhtyeen Jute Musikka.

Lappeenrannassa esiintyvät edellä mainitun kolmikon lisäksi Etelä-Karjalan omat Mokoma ja Stam1na, Juvalla Tiktak ja Viikate, Joensuussa Tiktak ja Kara. Kuopion Satamatorilla soittavat Bleak, Rust ja Reckless Love sekä alkuiltapäivästä esiintyvä Tuuliajolla -kiertueiden isä, itse Juice Leskinen klo 13 alkaen.

YleX kiertää mukana koko kiertueen ja lähettää torstain ja perjantain X-Ryhmässä klo 18-21 tunnelmia suorana tapahtumista paikan päältä Lappeenrannasta ja Juvalta.

Lipunmyynti edelleen vilkasta – Saimaa Ilmiö näytillä Joensuussa

Lipunmyynti on ollut käynnissä heinäkuun puolesta välistä saakka ja myyntivauhti on ollut hyvä. Paikalle saapuvia suositellaan ostamaan lippunsa ennakosta, mutta myös portille jää lippuja myytäväksi jokaiseen konserttiin. Tiketti myy lippuja ennakkoon vain keskiviikkopäivän ajan. Paikalliset ennakkomyyntipisteet aina tapahtuman alkuun saakka.

Joensuussa muistellaan päivää ennen kiertueen rantautumista kaupunkiin myös 25 vuoden takaisia tunnelmia Tuuliajolla-kiertueelta. Perjantaina 18.8. järjestetään Elokuvateatteri Tapiossa Saimaa-ilmiö -dokumentin näytös. Näytös alkaa klo 20 ja liput maksavat 4 euroa.

Lisätietoa Tuuliajolla-kiertueesta:

www.tuuliajolla.info

Haastattelupyynnöt kiertueen aikana:
Janne Riiheläinen/Joensuun Nuori Rytmi Oy
050 567 5233


 takaisin media-sivulle