Tuuliajolla 2006 – Uutisia

1.1.2007 – Tuuliajolla-kiertue vuoden tuorein populaarikulttuuriteko

Janne Hongisto YleX järjesti Tuorein 2006 -äänestyksen joulukuussa 2006. Äänestyksen tarkoitus on tuoda esiin vuoden aikana tehtyä uutta musiikkia. YleX:n kuulijat valitsevat muiden sarjojen voittajat, mutta Tuorein populaarikulttuuriteko 2006 -kunniamaininnan saajan valitsee YleX:n raati.

Kunniamaininnan saa tänä vuonna Tuuliajolla 2006 -risteily.

Valinnan perustelu on seuraava:

Tuuliajolla 2006 -kiertue toi nimen ja risteilyn onnistuneesti 2000-luvulle. Kiertue oli varmasti monella tapaa ammattimaisemmin ja suunnitelmallisemmin järjestetty kuin esikuvansa kahta vuosikymmentä aiemmin. Silti tietty kotikutoisuus, mukanaolon ilo ja yhteishenki välittyivät, niin keikkojen, tiedotusvälineiden kuin kiertue-dvd:nkin kautta. Raikkaan sisävesi- tuulen lailla Tuuliajolla 2006 toi tuoreutta ja uutta henkeä suomalaiseen kesätapahtumakenttään.

Tuuliajolla 2006 oli paitsi vuoden tuorein populaarikulttuuriteko, myös perinnettä ylläpitävä teko alalla, jossa perinteistä ei kovin usein pidetä kiinni.


13.12.2006 – Tuuliajolla-DVD myi kultaa

5.12. julkaistu DVD Tuuliajolla 2006 - Rock-elokuva Saimaalta on ylittänyt DVD-kultalevyrajan eli myynyt 5000 kappaletta. Katso lisää:  www.emi.fi


20.10.2006 – Tuuliajolla-DVD kauppoihin 5.12.

Tuuliajolla-DVD ilmestyy kauppoihin tiistaina 5.12. DVD:n voi tilata ennakkoon  Levykauppa Äx:stä. Ennakkotilaajille DVD ilmestymispäivänä kotiin kannettuna.


4.9.2006 – Tuuliajolla-dokumentti ensi-iltaan Rokumentissa

Sami Parkkisen ja Jaakko Kilpiäisen dokumentti Tuuliajolla-risteilystä saa ensi-iltansa Joensuussa Rokumentti rockelokuvafestivaalilla marraskuussa.

Katso lisää:  www.rokumentti.com


23.8.2006 – Uutta putkeen

Täältä kaikki Lappeenrannan konsertin jälkipelit ja korvaavan konsertin kuulumiset, viimeisimmät tiedot ja tunnelmat suoraan Hongistolta:

 uuttaputkeen.blogspot.com


21.8.2006 – Korvaava konsertti Lappeenrannassa sunnuntaina 27.8.

Lappeenrannassa torstaina järjestetty Tuuliajolla-kiertueen ensimmäinen konsertti keskeytyi sähköongelmien vuoksi ennenaikaisesti. Syytä ongelmiin selvitetään edelleen. Vikojen takia Kotiteollisuus ja CMX joutuivat jättämään esiintymisensä väliin.

Tapahtumien johdosta korvaava konsertti järjestetään Lappeenrannassa sunnuntaina 27.8. klo 15 alkaen. Konserttipaikkana toimii Lappeenrannan Vanha Kenttä. Konsertti on ilmainen ja esiintymässä on koko kiertueen kolmikko; Kotiteollisuus, CMX ja 51koodia.

— Pahoittelemme Lappeenrannan ongelmia. Korvaava konsertti saadaan kuitenkin järjestettyä nopealla aikataululla ja se on hienoa. Sunnuntainen konsertti on piknik-henkinen, ilman anniskelualuetta. Pääsyliput nolla euroa, joten tervetuloa, jatkaa Hongisto.


20.8.2006 – Kiitos!

Se oli sitten siinä. Paitsi, että Lappeenrannan hommista kerrotaan heti kun tietoa on. Kiitämme yleisöä, konserttien järjestäjiä, SS Heinävettä hienoine miehistöineen ja ylipäätään kaikkia asiaan vaikuttaneita.


20.8.2006 – Vesillä

Vesillä-osiossa on kuvia ja tunnelmia kiertueelta. Olkaa tyytyväisiä, että hajua ei saatu mukaan.


Lehdistötiedote 18.8.2006

Tuuliajolla 2006 -kiertueen jatko turvattu

— Ilta oli synkkä ja aamu harmaa. Tästä kuitenkin päätä pystyyn ja nämä ongelmat varmasti antavat muille keikoille lisäpotkua. Illan ja yön aikana keskityimme turvaamaan sitä, että meillä on uutta kalustoa sähkövikaan rikkoutuneiden tilalle. Eri puolilta Suomea lähti yötä myöten tulemaan tavaraa niin, että voimme jatkaa kiertuetta suunnitellusti. Myös korvaavan konsertin järjestäminen Lappeenrannassa on tiukasti työn alla, sillä haluamme yrittää paikata sähkövikojen aiheuttamaa harmia niin täysin kuin se vain on mahdollista, kuvailee Janne Hongisto.

Stam1na ja Mokoma ehtivät soittaa keikkansa eilen kokonaan, vaikkakin sähkökatkosten vaivaamina. 51koodia -yhtyeen keikka keskeytyi sähkön loppumiseen. Tämän jälkeen sähköongelmat jatkuivat niin, että konsertti oli pakko keskeyttää kokonaan. CMX:n ja Kotiteollisuuden keikat jäivät näin kokonaan soittamatta. Sähköviat rikkoivat osan äänentoistolaitteistoista niin, että uusia jouduttiin hakemaan pikahälytyksellä.

Sähkövikojen syiden etsintä on parhaillaan käynnissä myös konsertin järjestäjien puolella. Lappeenrannan Energian jälkikäteinen lausunto siitä, että ongelmia oli odotettavissa, ihmetyttää järjestäjiä, sillä etukäteen näistä odotuksista ei kerrottu.

Järjestäjät pahoittelevat tilannetta syvästi ja Lappeenrannan yleisöä kehotetaan säilyttämään rannekkeensa. Korvaava keikka tullaan järjestämään ja lisätietoa tulee asiasta heti kun sitä on.

Lisätietoja:
Info: 045 137 0777
Janne Hongisto 041 462 3223


17.8.2006 – Lappeenrannan konsertti keskeytyi sähköongelmiin

Tuuliajolla 2006 Lappeenrannan konsertti on jouduttu keskeyttämään. Stam1na ja Mokoma ehtivät soittaa keikkansa kokonaan, vaikkakin sähkökatkosten vaivaamina. 51koodia -yhtyeen keikka keskeytyi sähkön loppumiseen. Tämän jälkeen sähköongelmat jatkuivat niin, että konsertti oli pakko keskeyttää kokonaan. Syitä selvitetään parhaillaan.

Järjestäjät pahoittelevat tilannetta syvästi ja yleisöä kehotetaan säilyttämään rannekkeensa. Korvaava keikka tullaan järjestämän. Tarkat tiedot tilanteen kehittymisestä näillä sivuilla niin pian kun se vain on mahdollista.

Näillä näkymin perjantainen Juvan konsertti järjestetään normaalisti.


17.8.2006 – YleX mukana Tuuliajolla

X-Ryhmän Tomi ja Harri seilaavat mukana koko risteilyn ajan, tunnelmia voi kuunnella radiosta sekä seurata  X-Stagelta.


17.8.2006 – Tuuliajolla-tunnelmat liki reaaliaikaisesti

Kiertue on alkanut ja Vesillä-osioon päivitetään tunnelmia aina sunnuntaihin saakka.


16.8.2006 – Puumala

SS Heinävesi alittaa Puumalan sillan perjantaina 18.8. n. klo 10-10.30 välisenä aikana. Tervetuloa vilkuttamaan, silloin voi vielä vaikka päätyä DVD:lle.


15.8.2006 – Tuuliajolla starttaa Savonlinnasta keskiviikkona 16.8.

Tuuliajolla 2006 -tunnuskipale Vapaus johtaa kansaa nousi Suomen virallisen sinkkulistan kärkipaikalle viime viikon keskiviikkona, heti ensimmäisellä listaviikollaan. Ihan kiva meininki siten. Itse kiertuekin lähenee jo kovaa vauhtia. Keskiviikkona pakataan autot ja suunnataan kohti Savonlinnaa ja Happytime-ravintolaa. Sieltä ponkaistaan liikkeelle. Kyseessä Tuuliajolla 2006 -kiertueen virallinen avajaisklubi. Kestit alkaa klo 20. Torstaina sitten Lappeenrantaan, perjantaiksi Juvalle ja lauantaiksi Joensuuhun. Sunnuntaina vielä Kuopio.

Kiertueen ennakkomyynti Tiketissä loppuu kaikkiin konsertteihin keskiviikkona 16.8. klo 15. Lipunmyynti paikallisissa ennakkomyyntipisteissä jatkuu tämänkin jälkeen ja toki porteilla festivaalialueilla.


14.8.2006 – Saimaa-ilmiö perjantaina 18.8. Elokuvateatteri Tapiossa

Ennen Tuuliajolla 2006 rantautumista kaupunkiin muistellaan Joensuussa Elokuvateatteri Tapiossa 25 vuoden takaisia tunnelmia Tuuliajolla -kiertueelta. Mukana olivat Eppu Normaali, Juice Leskinen yhtyeineen ja Hassisen Kone.

Savon Kinot ja Joensuun Popmuusikot ry järjestävät yhteistyössä Kaurismäen veljesten ohjaaman Saimaa-ilmiö -elokuvan näytöksen perjantaina 18.8. Näytös alkaa Tapiossa klo 20 salissa 2.

Tervetuloa. Liput vaivaiset 4 euroa ja myynnissä Elokuvateatteri Tapiossa.


10.8.2006 – Listaykkösenä Saimalle

Single Vapaus johtaa kansaa nousi sinkkulistan ykkössijalle ensimmäisellä myyntiviikollaan. Ilouutinen saikin ansaitun ja riemukkaan vastaanoton laivaan astuvien muusikoiden leirissä.

"Ihan kiva", toteaa Korpiselältä levytyssessioiden keskeltä tavoitettu Hynynen ja jatkaa; "Mikäs se biisi muuten olikaan?"

No mikä ettei. Tasan viikon päästä laitellaankin jo höyrykattilat tulille ja suunnataan Saimaalle. Lipunmyynti konsertteihin on edelleen sujunut vauhdikkaasti. Pahoittelemme Lappeenrannan konsertin lipunmyynnissä sattunutta hämmennystä, siellä kun myytiin välillä "ei oota". Liput ovat kuitenkin edelleen myynnissä, jokaiseen konserttiin. Katso ennakkomyyntipisteet paikkakunnat-osiosta.


9.8.2006 – Uutiskatsaus Juvalta

Juvan konsertin, pe 18.8., virallisena suojelijana toimii legendaarinen mies Mikkelin Tuuliajolla-keikkojen ja Dinosaurockin takaa: Timo Toiviainen. Timohan tunnettiin 70-, 80- ja 90-luvuilla Melmu ry:n johtohenkilönä. Puustock Oy:n promoottori Vesa Kontiainen halusi ehdottomasti Timon Juvan keikan suojelijaksi. "Haluamme osoittaa tällä tavoin suurta kunnioitusta Timoa ja Melmua kohtaan, jotka järjestivät aikoinaan elävän musiikin tarjontaa Etelä-Savon alueelle. Niin Tuuliajollat kuin Dinosaurockit muistetaan loistavina tapahtumina. Itsekin olin niissä kaikissa mukana yleisön ominaisuudessa", kertoo Kontiainen.


8.8.2006 – Bussikuljetus Juvalle Mikkelistä

Juvan konserttiin järjestetään bussikuljetus Mikkelistä. Katso aikataulu ja varausohjeet Juvan konsertti-infosta.


5.8.2006 – Kuvia vuodelta 1981

Historia-sivulta löytyy muutamia kuvia Tuuliajolla-kiertueelta Joensuun Ilosaaresta vuodelta 1981.

Median akkreditointi Tuuliajolla-kiertueen konsertteihin on alkanut. Katso tarkemmat tiedot media-sivulta.


25.7.2006 – Tuuliajolla-paitoja nettimyynnissä

Lämmikettä piteneviin iltoihin on saatavana varsin risteily-ystävälliseen hintaan
 Longplay Music paitamyynnistä.


7.7.2006 – Tuulijolla 2006 -pääsyliput myyntiin

Tuuliajolla 2006 -kiertueen konserttien lipunmyynti alkaa Ilosaarirockissa 15.-16.7. Joensuun, Juvan ja Lappeenrannan konserttien liput löytyvät myynnistä festivaalialueen infopisteestä Rokkiviikonlopun aikana. Pääsyliput maksavat 20 euroa kuhunkin konserttiin.

Joensuun konsertin lipunmyynti jatkuu Ilosaarirockin jälkeen maanantaina 17.7. Levykauppa Levy-Eskoilla Joensuussa ja Tiketissä, josta saa tilattua lippuja sitten myös postitse ja netin kautta. Katso lisää muiden konserttien lipunmyynnistä paikkakunnat-osiosta.


28.6.2006 – Järviä Järviä!

Tuuliajolla 2006 starttaa käyntiin jo keskiviikkona 16.8. Savonlinnan Happytime Baarista aloitusklubin muodossa. Tuuliajolla risteilyn aloituskinkerit järjestetään Savonlinnassa päivää ennen ensimmäistä varsinaista tuuliajolla konserttia Lappeenrannan Myllysaaressa torstaina 17.8. Eli poltetun selän taktiikkaan ryhdytään jo hiukan ennakoitua aikaisemmin.

"On pakko vetää kunnon pohjat ennen laivaan nousua. Lautturimatka voi muuttua Tuonelanvirrassa soutamiseksi jos ei päästä ylimääräisiä höyryjä pihalle jo maissa." Kotiteollisuuden Hynynen tuossa vieressä kommentoi avajaiskarkeloita. Myöskin AW Yrjänä uhkaa olla nousematta laivalle jos ei pääse esittelemään uutta runokokoelmaansa työnimeltään Alkumeren tuolla puolen jossakin on Henri Saari.

Luvassa on siis Tuuliajolla-risteilijöiden seurassa rankkaakin rankemmat pippalot. On hiukan epävarmaa jaksaako bändiporukka nousta Häppärin lavalle, mutta kamat on pystytetty ikään kuin kaiken varalta. Jos 51koodien, CMX:n ja Kotiteollisuuden porukka malttaa olla esittämättä musikaalisia kykyjään, luvassa on jotain muuta järkyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Elämme siis jännityksen ja mielenhäiriön vallassa.

t: J Hongisto

Lisää kertoo  www.happytimebaari.fi


14.6.2006 – CMX, Kotiteollisuus ja 51koodia yhteissinkullaan täyttä höyryä kohti Tuuliajolla 2006 -kiertuetta

Suomirockin myyttinen Tuuliajolla-kiertue palaa jälleen Saimaan sisävesien aalloille. Kiertueen alkuperäisen keksijän ja vetäjän Juice Leskisen siunauksella höyryalus S/S Heinävesi lähtee taas elokuussa kyntämään aaltoja kyydissään 51koodia, CMX ja Kotiteollisuus.

Kolmen kovan kotimaisen bändin yhteistyö 2.8. julkaistavan kiertuesinkun myötä on myös uusi pala suomalaista musiikkihistoriaa.

2.8. julkaistava yhteissingle Vapaus johtaa kansaa tarjoaa etukäteismaistiaiset tulevasta Tuuliajolla 2006-kiertueesta. Kiertueen tunnusbiisi yhdistelee oivallisesti Kotiteollisuuden, CMX:n ja 51koodien musiikillisia vaikutteita. Kantaa ottavan kappaleen tulkitsevat A.W. Yrjänä ja Jouni Hynynen 51koodien Hannu Sallisen tukiessa kaksikkoa stemmalaululla. Myös soitantopuoli on hoidettu demokraattisesti: rummutusvastuu on jaettu CMX:n Tuomas Peipon ja Kotiteollisuuden Jari Sinkkosen kesken ja basson varressa taituroi Kotiteollisuudesta tuttu Janne Hongisto. Kitaroissa ovat CMX:n Janne Halmkrona sekä Timo Rasio, komea kitarasoolo puolestaan on 51koodien Jute Musikan käsialaa.

Biisin voi kuunnella EMIn Jukeboksista:  www.emi.fi/emi2/jukebox/


15.5.2006 – Tuuliajolla 2006 -sivut avattu

Näille sivuille päivitetään kesän mittaan kattavat infot Tuuliajolla 2006 -kiertueesta ja paljon muuta, pysykää kanavalla.



Tuuliajolla 2006, 17.-20.8.2006 – Lappeenranta, Juva, Joensuu ja Kuopio


Toimitusjohtaja Hongisto,
kiertueen maskotti

Eipä olisi uskonut että sitä näin hullunhauskoihin hommiin joutuu kuin tämä Tuuliajolla kokonaisuudessaan tulee olemaan. Pakataan kaverit laivaan, ajellaan ympäri-ämpäri Saimaata vanhalla höyrylaivalla, maksetaan itsemme kipeiksi ja soitetaan porukalle joka lähinnä ihmettelee juoppokuljetuksen groteskia elämänhalveksuntaa. No tässä on kuitenkin semmoinen kutina päällä, niin bändeillä kuin muillakin tapahtumaa tekevillä ihmisillä, että uskon että Tuuliajolla 2006 tulee jatkamaan kunniallisesti Tuuliajolla -kiertueiden 25-vuotisia perinteitä niin hyvässä kuin pahassakin.

Katselkaa ja ihmetelkää! Näillä sivuilla kerrotaan kesänmittaan kaikenmoista bändeistä, tapahtumista ja vanhoista Tuuliajolla -kiertueista. Täältä löytyy kaikki info oikean tuuliajollatunnelman löytämiseksi. Muista, kesää jatkuu ainakin 20. päivä elokuulle. Vettä, rokkia ja höyrylaivoja, ei Helvata...

Janne Hongisto
Kotiteollisuus
Joensuun Nuori Rytmi Oy


Yhteistyössä:

YleX Koff Emi Music Finland Megamania Timba